*

JennyRostain Naisen suusta

Kansan oikeustaju

Rattijuopumusten ja seksuaalirikosten tuomioita tulee kiristää

Kansanedustajien pitää laatia lakeja, joilla voidaan suojella erityisesti lapsia ja kaikkein heikoimpia. Toisinaan tässä työssä kokee voimattomuutta, kun seuraa mitä kaikkea pahaa ja epäoikeudenmukaista ympärillä tapahtuu. Viimeksi tällainen tunne tuli muutama päivä sitten Porvoon tragediasta, jossa isän epäillään murhanneen oman, alle 3-vuotiaan tyttärensä. Isän väkivaltaisuus oli ollut jo pitkään tiedossa, lapsi ja äiti olleet välillä jo turvakodissakin, mutta silti ei pystytty suojelemaan lasta tämän oman vanhemman pahuudelta.
 

Tuomareiden heikko osaaminen - onko se ongelma?

YLEn uutiset kertoi 14.8.2017, että käräjäoikeuksissa toimivien tuomareiden heikko ammattitaito ajaa yrityksiä ratkaisemaan riitojaan välimiesmenttelyssä. 

Uutisen mukaan, mikäli minä oikein(?) ymmärsin, vähäisen kokemuksen omaavat tuomarit tuomitsevat liian suuria rangaistuksia ja korvauksia. Onko asiasta syytä olla huolissaan?

Demokratialle ei voi kääntää selkää - Kansalaisten oikeustajua kunnioitettava

Oikeuslaitos on vuosikausia koetellut kansalaisten hermoja olemattomilla tuomioilla. Kansalaisten vaatimuksia on otettava vahvemmin huomioon päätöksenteossa. Henkilöön kohdistuvien rikosten tuomiot eivät ole yhtään linjassa siihen, että millaisia tuomioita tulee, jos kajoaa esimerkiksi jonkun omaisuuteen. Tavaroita saa rahalla, mutta terveyttä ja elämää ei. Suomen oikeusjärjestelmä on siinä pisteessä kansalaisen oikeusturvaan vedoten, että se tarvitsisi purkaa ja rakentaa uudelleen sellaiseksi, että se oikeasti takaisi kansalaisille turvaa ja oikeutta.

 

Oliko oikeuskansleri jäävi Talvivaaran tapauksessa?

Kannattaa lukea aluksi antamani linkki.

http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6%2F3%2F93362%2F5c75d87e34&t=...

Kyseisen artikkelin perusviesti on harvinaisen selvä. Oikeuskansleri ei katso, että hänen pienet Talvivaara-omistuksensa olisivat tehneet hänet jääviksi tekemään päätöksiä Talvivaaraa koskevissa asioissa. Otan suoran lainauksen hänen vastauksestaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä