*

JennyRostain Naisen suusta

Kuinka selvisin hengissä lopetettuani masennuslääkkeet 19 vuoden jälkeen

Nyt, kun THL on uutisoinut nuorille määrättävän jatkuvasti enemmän ja enemmän masennuslääkkeitä, eikä syytä tähän heidän mukaansa tiedetä, on minun ajankohtaista kertoa oman masennuslääketarinani loppuosa.

 

Kerroin reilu vuosi sitten lopettaneeni 19 vuotta kestäneen masennuslääkitykseni. Tuo on henkilökohtaisesti vaikein asia, josta olen julkisesti kirjoittanut. Olen hävennyt lääkitystäni koko teini- ja aikuisikäni - siltikin, vaikka lähemmäs 10% väestöstämme syö masennuslääkkeitä.

 

Tänään, noin vuosi ja 2 kk masennuslääkitykseni lopettamisen jälkeen, halusin kirjoittaa ja kertoa, mitä viimeinen vuosi on merkinnyt minulle ja mitä minulle tapahtui kirjoitukseni jälkeen. Pahoittelen heti alkuun kirjoitukseni olevan pitempi kuin tavallisesti, mutta niin oli viime vuotenikin.

Voitte kuvitella, että jos on syönyt masennukseen lääkitystä yhtä kauan kuin minä, tietää varmasti, mitä masennus ja suru pahimmillaan voi olla. Siksihän näitä lääkkeitä juuri aletaan syömäänkin. Olen nähnyt ja kokenut elämässäni paljon. Vaikeita hetkiä ja elämänvaiheita on ollut, mutta koskaan en pahimmissakaan kauhukuvissani saattanut kuvitella mitä lääkityksen lopettaminen toisi tullessaan.

Missään ei oikeastaan virallisesti varoiteta vieroitusoireiden todellisesta luonteesta tai, jos varoitetaan, ei niiden kerrota kestävän muutamaa viikkoa tai harvinaisessa tapauksessa muutamaa kuukautta kauempaa tai johtavan tilaan, joka oli alkuperäistä lääkityspäätöstä edeltävää sairaustilaa vakavampi.  Kukaan ei ole ottamassa koppia, kun vieroitusoireet alkavat. Sairaanhoitojärjestelmämme ei ole rakennettu tukemaan reseptilääkevieroitusta.  On vain ” lopetit liian nopeasti”- tai ”et pärjää ilman lääkitystä”-vaihteet. Toimiva tukiverkko lääkitysten lopettamiselle puuttuu.

 

Nyt kun nuoria lääkitään kasvavassa määrin, on hyvä muistuttaa, että minäkin olin joskus yksi noista nuorista.

 

Lääkityksen lopettaminen aiheuttaa aivoissa kemiallisen poikkeustilan ja kestää aikansa, että reseptorit ja synapsit alkavat toimimaan normaalisti ja palautuvat luonnolliseen tilaansa - palautuvat tekemään siis luontaista työtään, sitä jonka lääkitys on korvaavalla toiminnallaan lamannut ja estänyt. 

 

Olen läheisilleni yrittänyt leikkisästi selittää, että aivoissani on ollut hetken aikaa kuin reikä, jonka umpeutumiseen menee aikaa.  Ja sinä aikana, jolloin aivoni toipuvat normaaliin tilaansa, olen ikään kuin rikki. En voinut tietää kuinka kauan kestäisi, että olisin taas oma itseni ja seisoisin vahvasti omilla jaloillani, edes lääkärit eivät tuntuneet osaavan sitä arvioida. Vain aika näytti minulle milloin ja jos onnistuisin kamppailussani selvitä elossa aivojeni korjatessa itseään.

 

Viime vuosi - se oli elämäni tähänastisista vaikein.

Kuten vuosi sitten kirjoitin, koitti minulle ensin vapaus. Sain takaisin tunteet, värit ja aloin kuin hengittää uudelleen.  Sain myös oppia tuntemaan itsestäni uusia piirteitä, vahvuuksia ja heikkouksia. Minun piti opetella itseni uudelleen ja hyväksymään, etten ollut enää se sama ihminen, jonka olin kuvitellut tuntevani noiden 19 vuoden ajan.

Samalla, kun koin paljon positiivisia asioita, elin kuin ohuella trapetsilla, narulla, josta roikuin kiinni enää vain parilla sormella. Olin kuin varjo itsestäni. Jos minua olisi tönäissyt, olisin kaatunut ja jäänyt kai vain makaamaan maahan. Niin ohut itsetunnostani ja itsetuntemuksestani oli yhtäkkiä tullut.

En muista viime kesältä kaikkia päiviä, en edes viikkoja, aika on kadonnut paikoin. Itkin enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä olen itkenyt. Hapuilin ja olin eksyksissä. Ystäväni ja läheiseni olivat minusta huolissaan enemmän kuin koskaan ennen.  Jälkikäteen, kun olemme muistelleet jotain yhteistä hetkeä, jotkut heistä ovat sanoneet ” et varmaan muista mitä silloin tapahtui”. Kävin kuin taistelua elämästäni, vaikka periaatteellisesti kaikki oli hyvin.

 

Soittaessani apua terveyskeskuksesta noin kuukausi lääkkeiden lopettamisen jälkeen, lääkäri oli puhelinkonsultoinnin kautta lähettänyt minulle seuraavanlaisen viestin: ” Etenkin nopeaan lopetukseen voi liittyä mm. huimausta, pahoinvointia, unettomuutta, päänsärkyä ja vapinaa. Yleensä oireet ohittuvat itsestään muutamassa viikossa, joillain oireet voivat kestää muutaman kk:n.

Lääkäri ei ottanut asiaan tämän enempää osaa, eikä arpaa.

Tuossa vaiheessa olin nukkunut vain n. tunnin yössä edeltäneen viikon aikana ja pyysin apua unettomuuteen, johon en apua saanut. Olin oman onneni nojassa.  Koin kuin minua olisi rangaistu lääkityksen lopettamisesta.  Ihan kuin olisin lopettanut lääkitykseni ilman lupaa, vaikka noudatin kaikkia sääntöjä ja metodeja, joita yleisesti suositellaan. Olin laskenut lääkityksen määrää todella hitaasti kuukausien ajan, ennen varsinaista lopetusta.

Onneksi meillä oli perhepiirissä hyvä psykiatri, jonka kanssa kävin muutaman kerran istumassa ja puhumassa mieltäni puhki. Totesimme toiveikkaina, että kriisivaihe olisi mahdollisesti juuri ohitettu ja oloni tasoittuisi pian.

Niin ei kuitenkaan käynyt. Kävin taistelua päivästä toiseen, eläen tunti kerrallaan. Odottaen, että huomenna pääni alkaisi toimimaan, aivan kuten sen oli tarkoitettu.  Vierähti kuusi kuukautta, seitsemän ja kahdeksan. Ja vasta kymmenennen kuukauden kohdalla aloin nähdä valoa.

 

Kun yksi ystävättäreni pyysi minua vähän aikaa sitten kuvaamaan millaisena lopettamisen koin, en voinut kuin vasta ”se oli helvetti”. Se oli ja on edelleen osuvin kuvaus olostani ja tilasta, jonka kanssa elin.  Olin yksin, vaikka ympärilläni oli ihmisiä ja herkkyyteni oli käsin kosketeltavan pinnassa. Ja nyt, kun katson valokuvia itsestäni viime vuodelta, on kuin sieluni olisi nukkumassa. Niin vieraalta minun silmäni ja minä itse itselleni näyttävät.

 

Sellaista tuskaisuutta ja ylitsepursuavaa herkkyyttä, jonka koin, en koskaan uskonut olevan olemassa.

 

On varmasti sanomattakin selvää, etten enää ikinä halua koskea masennuslääkkeisiin. En ainakaan ilman, että kaikki muut terapeuttiset hoidot on ensin kokeiltu ja virun henkitoreissani ilman muita vaihtoehtoja. Hinta, jonka ihminen voi joutua maksamaan pitkäaikaisesta lääkehoidosta ei ole vieroitusoireiden arvoinen.

 

Minä aloin syömään masennuslääkkeitä 14-vuotiaana. Se on aivan liian varhain.

Minun lääkitystäni jatkettiin ja vaihdeltiin 19 vuotta.  Se on aivan liian kauan.

Minun vieroitusoireet lääkityksen lopettamisen jälkeen jatkuivat melkein vuoden. Se on kohtuuton aika lääkkeelle, joka ei lääkeyhtiöiden ja lääkärien mukaan aiheuta riippuvuutta.

Olen maksanut kalliin hinnan lääkityksestä, jonka vaikutusmekanismeja ei lääketehtaiden mukaan vielä tarkkaan tiedetä. Lääkkeiden, joita määrätään sairauden hoitoon. Uskomushoitonako?

 

Jos THL:n tutkimusprofessori ei tiedä, miksi nuorille määrätään koko ajan enemmän masennus- ja psyykelääkkeitä, olisi asiallista kysyä lääkäreiltä - tietävätkö he, mitä tekevät?

Masennuslääkkeet auttavat hetkellisesti osaa potilaista kestämään vaikeaa elämäntilannetta, mutta ne eivät paranna pohjalla piilevää ongelmaa. Tämän ongelman voi ratkaista vain terapialla ja yhteiskunnan asenteita ja rakenteita muuttamalla. Nykyinen tautiluokitus pitää jo kahden viikon kestävää alakuloisuutta sairautena nimeltä masennus. 1970-luvulla saman diagnoosin saamiseen piti olla 8 kuukautta surullinen. Jos ihminen kokee olevansa riittämätön, kokee huonoa itsetuntoa tai syyllisyyttä - ovat nekin nykyään merkki masennuksesta. Jos jokaista 2 viikkoa surua tuntenutta tai muita mainitsemiani tunteita kokeneita aletaan nykyisessä kilpailuyhteiskunnassamme - yhteiskunnassa, jossa kaikkea mitataan suorittamisen kautta - lääkitsemään masentuneina, ymmärrän minäkin syyn kirjoitettujen reseptien hurjaan ja alati kasvavaan määrään.  Olemme pian kaikki ”masentuneita” näillä perusteilla.

 

Masennus on oikea sairaus ja siihen pitää suhtautua vakavasti. Sitä ei kuitenkaan hoideta pelkällä lääkitsemisellä, sillä lääkkeillä hoidetaan ainoastaan oireita. Masennuksen alla lojuvat syyt ovat niitä, joihin lääkärien ja THL:n, poliitikkojen, yhteiskuntamme ja meidän kaikkien ihmisten yhdessä pitäisi keskittyä.  Kela maksoi viime vuonna noin 40 miljoonaa euroa korvauksia masennuslääkkeistä. Se on iso raha, jos siitä voi säästää.

Juuri julkaistussa tutkimuksessa vertailtiin masennuslääkkeiden ja plasebon eroa. Tutkimus ei luvannut edes puolelle lääkkeiden syöjistä apua, mutta silti siitä uutisoitiin lääkäriseuran julkaisussa lääkemyönteisessä valossa. Plasebosta sai saman tutkimuksen mukaan apua 32%.

Asenteet ja ajattelutapamme ovat ne, joita meidän pitää eniten muuttaa. Ilman sitä, todellinen muutos ei ole mahdollista. Jos masennuslääkkeitä syö Suomessa noin 430 000 ihmistä ja vastaavasti terapiassa käy Kelan mukaan vain n. 25 000 henkilöä, on jossain menty metsään.

 

Lääkitsemistä ainoana hoitokeinona masennuksen yhteydessä käyttäen siirrämme suuria ongelmia tulevaisuuteen. Minä voin allekirjoittaa sen omalla kokemuksellani. Minä olin joskus tuo nuori, jolle aloitettiin masennuslääkitys.

 

Yhteenvetona voin sanoa, että en toivoisi samaa kenellekään, en edes pahimmille vihamiehilleni (jos sellaisia edes on), mitä minä kävin viime vuonna läpi.

Minä kuitenkin selvisin hengissä ja olen itsestäni ylpeä.

Jos minä selvisin, voivat muutkin selvitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (23 kommenttia)

Aku Kopakkala

Onnittelut sisusta ja selviytymisestä!

Tähän samaan tilanteeseen joutuu uusia ihmisiä joka päivä. SSRI riippuvuudesta kärsii Suomessa ehkä 100 000 ihmistä. He ovat terveydenhuoltojärjestelmämme kieltämiä ja hylkäämiä.
Mitäpä tehdään asialle?

Käyttäjän JennyGingerRostain kuva
Jenny Rostain

Kiitos Aku!
Meteliä pitämällä ja jakamalla kokemustaan voi tässä asiassa varmasti vaikuttaa parhaiten. Jatketaan tällä tärkeällä polulla!

Käyttäjän PetriF kuva
Petri Flander

Hei Jenny, hei Aku,

Ensinnäkin onnittelut rohkeasta ja tärkeästä tekstistä.

Haluan tuikata tähän väliin muutaman mielestäni tärkeän asian:

- Mielialalääkityksestä luopujille
on tietääkseni oma vertaistukiryhmä, joka on mielestäni erittäin tärkeä tässä prosessissa. Muut ihmiset eivät oikein tajua mitä tässä voi joutua käymään läpi. Siihen kannattaa hankkiutua. Jos hoidit tuon kaiken yksin, niin onnittelut!

- Ja masennuksen vaihtoehtoisista hoitometodeista
Muistan eräässä seminaarissa noin 4 vuotta sitten 5 kohdan ohjelman jolla oli saatu hyviä tuloksia masennuksen hoidossa. Laitan nämä tähän ulkomuistista, jaksaisitko Aku korjata jos muistan väärin, ja päivittää jos tässä on tapahtunut uutta kehitystä:

1. Vertaistuki
Voisin kuvitella, että vertaisryhmässä keskustelulla on merkittävääkin vaikutusta, koska lähipiiri ei tiedä mitä ollaan käymässä läpi. Ei ole tästä omakohtaista kokemusta, mutta uskon että hyvin vedettynä tämä toimii erinomaisesti.

2. Ruokavalio.
Tällä on käsittääkseni jo kliinisestikin todettua merkitystä, koska yksipuolinen/vääränlainen ruokavalio vaikuttaa joillain yksilöillä merkittävästikin sekä fyysiseen että henkiseen hyvinvointiin.
Lisäksi, jos muistan oikein, joku tutkimus oli löytänyt yhteyden suoliston bakteerikannan häiriöiden ja mielialahäiriöiden välillä.

3. Liikunta
Tämä vissiin liittyy siihen, että jos kudosaineenvaihdunta on vähäistä, alkavat kuona-aineet haitata vointia. Ja vissiin lisäksi sen kautta, että esim. luonnossa liikkuminen on terapeuttista jo itsessään.

4. Kirkasvalo
Talvella toimii varmasti melatoniiniherkille, oliko tästä tutkimustietoa vielä muiden osalta?

5. Kronoterapia
Tämä oli vissiin se, että pidetään vuorokausirytmi raiteillaan, ja se vaikuttaa yleisoloon tukevasti.

Tämmösiä. Toivottavasti en tehnyt tässä näin kirjoittamalla mitään väärää :) ja toivottavasti noista olisi hyötyä jollekin.

ps. Mun mielestä näyttää ilmeiseltä, että tollasta ohjelmaa pitäis "terveidenkin" noudattaa...
Ja ainakin meidän ADD henkisten...

Parhain terveisin,
Petri

Käyttäjän ErkkaRuotsalainen kuva
Erkka Ruotsalainen

Vertaistuki on hyvä monessa asiassa. Itse olen käynyt netissä sivustolla ja kerran livenäkin surunauhan vertaistukiryhmässä. Minulla menee aika hyvin siihen nähden että eksäni kuolemasta on vuosi ja viimeiset 3kk
Olen ollut työtä vailla.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Juuri julkaistussa tutkimuksessa vertailtiin masennuslääkkeiden ja plasebon eroa. Tutkimus ei luvannut edes puolelle lääkkeiden syöjistä apua, mutta silti siitä uutisoitiin lääkäriseuran julkaisussa lääkemyönteisessä valossa. Plasebosta sai saman tutkimuksen mukaan apua 32%."

Ilmeisesti omalla kohdallasi lääkeistä oli sitten apua, koska ongelmat alkoivat toden teolla niiden lopettamisen jälkeen? Jos plaseboista 32% saa apua, niin voisiko ajatella, että niidenkin lopettamisesta seuraa vieroitusoireita?

Käyttäjän JennyGingerRostain kuva
Jenny Rostain

Kuulepa Juha. Kommenttisi voisit siirtää johonkin muuhun keskusteluun. Tämä ei ole nyt tavanomaisen pilkunviilaamisesi arvoinen aihe, vaikka kuinka pilke silmäkulmassa käytkin analyysejäsi heittelemässä ihmisten blogeihin. Kiitos.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Itse asiassa olin aivan vakavissani tuota kirjoittaessani. Ihminen on niin psykosomaattinen rakennelma, että sitä ei välttämättä edes ymmärrä. Jos joku saa apua plasebosta, niin periaatteessa on täysin mahdollista, että hän tuntee myös vieroitusoireita niistä, vaikka mitään kemiallista syytä ei olisikaan.

Käyttäjän JarkkoJoonasMtt kuva
Jarkko Määttä Vastaus kommenttiin #5

Noin rajuista oireista voi päätellä, ettei pääosassa ole placebo-vaikutus. Tässä on nyt kyse siitä määrätäänkö lääkkeitä liian helposti ja onko niiden käytön lopettamiseen edes yritetty kannustaa. Ymmärrätkö, että lääkevalmisteen turhasta syömisestä voi pidemmän päälle olla haittaa tai vaikka ei olisikaan onko sen käyttöä järkevää jatkaa ilman muuta syytä kuin vieroitusoireiden välttäminen? Lääkkeet eivät ole ilmaisiakaan.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #7

Tuollaista päätelmä ei voi yksittäistapauksessa tietenkään tehdä. Placebon on osoitettu voivan aiheuttaa täysin vastaavia vieroitusoireita kuin vaikuttavien lääkeaineidenkin, joskin melko yleisesti vieroitusoireiden esiintyvyys vaikuttaa olevan hiukan harvinaisempaa.

Käyttäjän VesaRaussi kuva
Vesa Raussi

Yhdessä masennuslääkityksen kanssa pitäisi olla mietittynä muut elämänhallintaa helpottavat keinot. Ei luunmurtumaan saatu kipulääkekkään korjaa itse murtumaa.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

Juuri elämänhallinnan menettäminen on itse masennus. Ajattelemalla väärin voi joutua depressioon, psykoosiin.. ja ajattelemalla oikein kiivetä tikapuita takaisin, pelkistetyn yksinkertaisesti ilmaistuna näin. Toisaalta ihmisen elämä on hyvin sattumanvaraista ja kiinni vähästä, tulee eteen elämäntilanteita joissa kyky ja tahto hallita elämää, ja ajatella "oikein", on mitättömän vähän... se tekee asioista/ajatuksista ajoittain hallitsemattomia, mikä johtaa masennukseen.

Käyttäjän HenriJrvi kuva
Henri Järvi

Aika suuri osa lääkäreistä on reseptiautomaatteja koska näin ei tarvitse paneutua ihan oikeasti potilaan hoitoon. Jos he paneutuisivat kunnolla järjestelmä tukkeutuisi. Lisäksi ne ovat lääketehtaiden nuorassa heti opiskelujen alusta koska osingothan täytyy turvata. Osinkojan oikeutus tullaan varmaan kirjoittamaan vielä tulevan liittovaltion perustuslakiinkin. Voimia sinulle toipumisessasi. Viime kädessä elämä pitäisi kai ottaa vastaan ihan sellaisenaan, ilman blandiksia jos vaan pystyy siihen.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Rohkea kirjoitus! Nostan hattua. Kaikkea hyvää sinulle elämässä eteenpäin! Lääkäreiden asenteissa on todella paljon korjattavaa, erityisesti siinä, että kaikki paranee lääkkeillä. Ensisijainen hoito olisi aina terapia tai ainakin alusta lähtien yhdistettynä lääkehoitoon.

Käyttäjän JennyGingerRostain kuva
Jenny Rostain

Hei Ari. Nimeni on Jenny. Erehdyit ehkä henkilöstä.

Käyttäjän MikaOksanen1 kuva
Mika Oksanen

Ari on trolli? Vai onko näin tyhmiä ihmisiä oikeasti olemassa?

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Hyvä blogi, asiallinen ja asiaa, kenenkään ei ole pakko lukea jos ei ymmärrä. Osaan sanoa asiaan jotain, paljon tai vähän, mutta kokemuksia asiasta on. Ihmisen oma vahvuus ei saisi päätyä lääkkeiden alle, että ne määräisivät tahdin, eikä ihmisen oma halu löytää se oikea tie ja sopivat ihmiset pitämään elämäänsä tasapainossa. Minulle on annettu mahdollisuus testata näitä tabletteja, viisi kertaa niitä otin ja luovuin, ei sovi minulle. Se tapahtui psykoosin jälkeen, syyt siihen suurinpiirtein tiedän ja siitä sitten totuuteen uskomalla nousin. Siitä on jo vuosia, mutta kokemus sekin. Siinä ei ole kehumista, sitä en tarkoita, mutta tunteet nuo lääkkeet veivät. Ja minä en halua elää ilman aitoja tunteita, ovat ne sitten vihaa tai rakkautta, tai jotain siltä väliltä ehkä. Tuttuni on käyttänyt vuosia lääkkeitä, on eläkkeellä alkoholismin vuoksi, eikä enää asu täällä. Hänen kauttaan opin näistä asioista paljon, näin omin silmin sen että nuo lääkkeet todella vaikuttavat tunteisiin. Niillä on valitettavan usein tuhoava vaikutus, eli jos vihaansa ei hallitse, lääke poistaa sen. Psyykelääkkeen en ole koskaan kuullut lisäävän rakkautta ihmiseen, enemmänkin ne toimivat jarruna epämiellyttäviin tuntemuksiin, myös masennusten poistoon. Kiitos vielä kerran blogin kirjoittajalle, luen tarinasi uudelleen ja yritän oppia siitä opittavan. Onnea elämääsi, yritä ihmeessä jaksaa ilman niitä pillereitä. Ihmisille ne on toki tarkoitettu, mutta inhimillinen elämä on tunteikkaampaa ilman niitä.

Käyttäjän HenriJrvi kuva
Henri Järvi

Suomalaiseen kulttuuriperinteeseen kuuluu se että tunteiden käsittelyä, ilmaisua tai yleensäkään niiden nimeämistä ja opettelua ei opita oikein missään. Eli meillä taitaa olla hyvin vähän valmiuksia opettaa sitä lapsillemme. Sen sijaan se mitä opetamme on että niitä yritetään hallita alkoholin avulla. Pussikalja perinne elää täällä vahvana. Se on syöpynyt mieliimme tunne-elämän ongelmien ratkaisuna. Se on yksi iso ongelma, ja tuon perinteen jatkumiseksi on hallituksemmekin tehnyt osansa uuden alkoholiasioita koskevan lakiehdotuksensa myötä

Jukka Laine

Keskiolut on tosiaan mielialalääke. Keppanalla turrutetaan itsensä että jaksaa elää tylsää perhe-elämää tms. Pitäisikö se siirtää reseptilääkkeeksi siksi että osa kansasta käyttää sitä väärin?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Hyvä kirjoitus. Masennuslääkkeistä tulisi päästä eroon mahdollisimman aikaisin ja välttää niiden pitkäaikaista käyttöä.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Kun masennuslääkkeitä aikoo alkaa syödä, pitäisikö esittää itselle kysymys: "Haluanko alkaa käyttämään huumeita?"

Käyttäjän HannuKestil kuva
Hannu Kestilä

Masennusläälääkkeiden käyttöä tuetaan ajatuksella,"lääkäri määräs".Sikäili ristiriitaista ,esim alkoholinkäytön lopettaneelle.Muistan puolenkummentä tapausta kun kaverit päätyi itsemurhaan. Vetosivat vertaistukiryhmässäkin lääkärin määräämään lääkitykseen.Tulipäivä jolloin haluseivat lopettaa myös masennuslääkkeiden käytön....Loppuiko heiltä elämisen halu.

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Hieno kirjoitus!
Tartuin tuohon esittelyyn - se kolahti:
"Kansainvälistynyt nainen, joka palattuaan New Yorkista Suomeen huomasi äitimaansa muuttuneen suuntaan, jonka ei kokenut enää edustavan sitä Suomea, jonka taakseen vuosia aiemmin jätti."

Kävin pari kk sitten Suomessa. Huomasin jonkun muuttuneen. En kuitenkaan saa siitä langasta kiinni.
Ihmiset tarvitsevat vertaisryhmiä - nykyisin kaikki on niin hektistä - ei ihmiset yksin pärjää. Ja vaikka ei olisi edes vertaisryhmää, niin edes joku jolle puhua.

Minulla oli kerran vaikeaa, (on vieläkin): En uskaltanut esim. avata postia paitsi naapurini luona - ja kännissä.
Siitä sitten hoitoon - ja kun minua vietiin hoidosta sossuun, niin siellä olikin ihminen vastassa joka jutteli kanssani. Osoittautui, että hän oli käynyt läpi samoja paskajuttuja joita minäkin (paitsi alkoholi).
Kävin joka kuukausi - kunnes hänen sijaisuutensa loppui. Pääsin kuitenkin eteenpäin sen puolen vuoden ajan.
Odotin aina määräpäivää. Ja tukenani minulla oli voimakas vaimo.

En oikein tiedä miten kaiken kuvaisi, mutta joka on ollut samassa, tietää vaikken lähde tätä enempää kuvaamaan.

Henry

Käyttäjän TimoJokela1 kuva
Timo Jokela

Tosi hyvin ja avoimesti kuvattu maanpäällinen helvetti ja päättynyt kuitenkin ilmeisen hyvin.
Mulla noista kanssa kokemusta, tosin vähän.
Asiat on niin monimutkaisia. Itsellä esim. riitaisa lapsuus ja erojutut siinä, seurauksena alttius matalalla käymiseen ja nuorena aina jännittynyt, koska taas kolisee.
Sitten raju työtapaturma ja aivo ja niskavamma vielä aikuisena. Onneksi oli erittäin kova kunto, 25 kovaa vuotta harjoitusta takana.
Eli mun pointti on juuri tämä, että lääkärit ``kilpaa`´ tarjosivat näitä `kamoja`. Kokeilin muutamia ja niiden tuoma värittömyys ja suoranainen kylmyys oli huimaa.
Kuitenkin jotain pitää tehdä, jos pirisee kunnolla, ja lääkäri joutuu joskus tehdäkseen jotain kirjoittamaan näitä.
Tein pokeduuneja riittävän kauan ja näin omin silmin, kuinka ihan kaduilla liikkuu melko vaikeitakin tapauksia, osa jopa vaarallisia.
Itse pidän perisuomalaista tunnekylmyyttä yhtenä suurena ongelmien aiheuttajana. Minusta suomalaiset ovat ok, mutta myös tavattoman kylmiä ja etäisiä, kunnes pääset sisään ryhmään jos pääset. Ei finski ikinä kysy, miten menee jne. Hississä saa kokea ahdistuneen ylöspäintuijotuksen. Tuntui mageelta, kun Tallinnassa hotellin hississä Hollantilainen rouva kysyi miten futaa?
Historia, kovat ajat, kapea populaatio varmasti vaikuttamassa meidän tönkköyteen. Sitä paitsi uskon että nuoret ovat kehittyneempiä, meidänkin 10v. ukkeli pudottelee tosi hyvää Englantia Mexicolaisen Pleikka-4 kamunsa kanssa.
Sit jos on klabbi paketissa, kysytään ``Koska meet duuniin``? Kuinka voit tai pärjäilet kuulostaisi stydimmältä.
Mulle harvinaiseen reumasairauteen määrätty solumyrkystä lähtien kasa lääkkeitä. Yhdestä myrkystä paukahti imusolmukkeet tuplakokoon, ja lääkäri tuumasi viileästi, että puolitetaan dose. Heivasin koko satsin yhteen paikkaan.
Sama astmaattisuus, juuri viivalla olevat astmaattiset reaktiot, kuten koko eliniän ovat olleet ja koko ajan satelee kutsuja keskussairaalaan, missä uutta lääkettä määrätään tai vanhojen annosta nostetaan. Selkeästi pyritään viljelemään kemikaalia, jonka patentti on voimassa. Niskanretku ja aivovamma ei kiinnosta ketään, todellakaan.
Haluan lapsellisesti uskoa vähän, että taustalla on myös kansanterveydellinen aspekti, rauhoittaa sekin hieman.
Mulla on tunne, että nämä jutut on valjastettu kroonisten lääkitysten mobilisaatioon. En ole varsinaisesti lääkevastainen, mutta kysymyksiä on paljon. Varsinkin Peter C. Gotzsche:n kirjan Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus luettuani huuli on pyöreänä, eikä tätä gurua ole haastettu valehtelusta oikeuteen missään maailmankolkassa tietääkseni? Ja kyllä Cochran yhteisö nauttii kansainvälisen tiedeyhteisön arvostusta. He eivät ole myyneet sieluaan Luciferille.
Esim. tämä LND-hoito. Jos ja kun se kiihdyttää opioidipeptidien tuotantoa, niin mikä voisi nostaa paremmin mielialaa, jos käydään matalalla tai on matalaa aiheuttavia kipuja, myös henkisiä?
Olen yrittänyt saada sitä kroonisiin kipuihin, mutta edes rock`n roll lekuri Ville Valtonen ei kirjoita sitä. Nää `Donit` hyökkäsi tämän Unestan proffan Olli Polon kimppuun ja klinikka jouduttiin sulkemaan toistaiseksi,sittemmin avattu. Varmaan tuttu case monelle.
Syynä Kelan ja THL:n lääkärien tehtailtua Valviraan nootin, että Polo kirjoittelee Low Naldroxen reseptejä... Soitin sinne pari vuotta sitten, ja siellä puhuttiin vain toisella suupielellä kuiskaamalla.
Sitten esim. Psykiatri Hannu Lauerma skeptisesti torjuu monia juttuja, mutta näitä onnellisuuspillereitä sitten suositaan. Käytetään sanoja objektiivinen, syy-yhteys puuttuu. Sitten heilautetaan jotain Lyricaa kaupan päälle, josta tiedetään tosi vähän, ja minusta aine on hirveää roinaa. Kukaan ei kysele syy-yhteyksiä vaikka alun perin epilepsiaan tarkoitettu aine auttaa myös kipuun monien mielestä. Useita lääkkeitä, joiden vaikutusmekanismia ei kunnolla tunneta, määrätään, ja samoilla argumenteilla kielletään heille epäedullisissa tapauksissa.
Minusta THL-on hämärä mesta, todella. Luulisi heidänkin intresseissään olevan suojella ihmisiä tältä tulitukselta.
Monta asiaa tulee nyt nippuun, mutta aihe on minusta äärimmäisen mielenkiintoinen.

Tietysti hektinen aika ja kova kilpailu rasittaa ihmisiä, koulu ja vanhemmat vaatimuksineen uhkaavat lapsuutta.
Kuinkahan Suomalaisten henkinen vointi muuttuisi, jos Suomalaiset olisivat hieman ystävällisempiä kanssaihmisiään kohtaan, ja eivät olisi niin tavattoman etäisiä?
Vakava masennus on erittäin vakava tila, jota ei pitäisi sivuuttaa mitenkään.
Asian kohtaamisessa näkyy vielä heikkouden näyttämisen pelko, mistä kärsitään esim. monissa valtion laitoksissa. Armeija varmaan ykkönen, myös poliisi, tulli jne. Miehen varsinkin täytyy vaan kestää, heikot sortuu. Suomessa on vankka historia tässä asiassa, vieraan vallan alla olot ja sodanaikaiset suojeluskunnan muilutukset, joiden tähtäimeen joutumista pelättiin todella ja piti näyttää vahvalta.
Pelasin Amerikkalaista fudista pitkään, ja huomasin todellisen vahvuuden olevan mahdollista saavuttaa vasta myöntämällä ensin oman heikkouden.
Mitä onnellisuuteen tulee, kun ja jos liikutte vaikka Tukholmassa, laskekaa kuinka monta hymyilevää ihmistä näette esim. tunnin aikana? Sitten sama testi Helsingissä? Tulos on pökerryttävä.

Toimituksen poiminnat