*

JennyRostain Naisen suusta

Humala lapsen silmin

  • Humala lapsen silmin

Haluan esittää toiveen kaikille suomalaisille aikuisille.
Sitä ennen kerron kuitenkin, mitä vappupäivänä tapahtui.

-

Olimme iltakävelyllä Kaivopuistossa. Puistossa oli vielä paljon juhlijoita vapun jäljiltä ja musiikki soi toisessa päässä puistoa, vaikka kello lähenteli jo puoli kymmentä.


Silmääni pisti eräs kaksikko ylitse muiden. Isä ja poika kävelivät rinnatusten. Poika ehkä seitsemän, isä neljänkymmenen. Pojalla oli suuri ja kiiltävä folioilmapallo kädessään ja isällä ylioppilaslakki, tupsuineen päivineen. Sävy sävyyn valitusta vaatetuksestaan päätellen he olivat taloudellisesti vakavaraisesta perheestä, matkalla oletettavasti kotiinsa Eiran kulmilla. He ohittivat meidät. Ohi kulkiessaan lapsen isä tuuppasi minua olallaan, siitäkin huolimatta, että kadulla olisi ollut tilaa väistää. Käännyin katsomaan pois kulkevaa isää lapsensa rinnalla, joka ei reagoinut töytäisyynsä anteeksipyynnöllä, kuten normaalisti on tapana.
Mies ja lapsi kulkivat eteenpäin, lapsi pallonsa kanssa ja isä – isä tasaisesti horjuen kadun laitoja pitkin.


Jäin tuijottamaan ilmapalloa ja pientä poikaa, joka käveli päämäärätietoisesti eteenpäin horjuva isä rinnallaan.
Mieleeni muistui oma lapsuuteni. Minä olin joskus nähnyt tuon saman lapsen silmin. Liian usein olin joutunut kulkemaan oman isäni vierellä, kun tämä ei pysynyt humalaltaan pystyssä.


Tuo pieni poika kävi läpi niitä minun lapsuuteni kipeimpiä muistoja, joita en haluaisi kenenkään lapsen joutuvan kokemaan. Tuo pieni poika oli minun vappuni sankari. Vahva pieni sielu, joka joutui juuri käymään läpi asioita, jotka eivät lapsuuteen kuulu.

-

Kesä on ihan kohta täällä ja kansa juhlii ansaitusti. Esitänkin nyt toiveen teille aikuisille:

Välttäkää juomasta alkoholia lasten läsnä ollessa.
Jos kuitenkin juotte, juokaa sitä niin vähän, ettette humallu lapsien silmien edessä.
Kertokaa lapsille alkoholista, miten se muuttaa ihmisen joskus ikäväksi, kummalliseksi tai pelottavaksi. Lapset eivät tiedä sitä, mitä te tiedätte humalasta ja se pelottaa. Älkääkä odottako, että lapsi osaa käsitellä näkemäänsä ja kokemaansa yksinään. Lapsi ei ymmärrä, lapsi häpeää ja pelkää. Ja niistä tunteista syntyy haavoja.
 
Edes foliopallo ei pelasta huonoilta muistoilta, jotka kasvattavat meistä valmiiksi rikkinäisiä aikuisia.
Minun toiveeni on, että yksikään lapsi ei kokisi samaa, mitä tuo pieni poika vappuna ja minä joskus aikanani olemme joutuneet kokemaan.
Antakaa lapsille turvallinen kesä ilman pelkoa ja häpeää.
Juokaa vastuullisesti.

P.S En ole tällä kirjoituksellani ajamassa ihmisiä absolutismiin, en kieltämässä ihmisiä käyttämästä alkoholia. Pyydän ainoastaan harkitsemaan juomista ja sen määrää lasten läsnä ollessa. Lapset ansaitsevat sen.

Hyvää kesää toivottaen,

Jenny 
 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (39 kommenttia)

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

onhan se noinkin

Omassa lapsuudessani makkaraa grillaavat humalaiset miehet olivat hassunhauskoja ja tavallista leikkisämpiä,
ehkä mulla kävi vain hyvä tuuri kun naapurustonkaan ukoista kukaan ei muistaakseni koskaan juonut rähinäviinaa, ei vaikka pihatalkoiden päätteeksi toisinaan vähän hoiputtiinkin, vieläkin naurattaa kun talutin hoippuvaa naapurin setää kotiin ja kerättiin matkalta kimppu rikkaruohoja "lepytyslahjaksi",
vai oliko se sittenkin huonoa tuuria koska kehitin alkoholiin positiivisen asenteen?

Käyttäjän JennyGingerRostain kuva
Jenny Rostain

Ehkä "vika" on siinä, että et kenties joutunut taluttamaan omaa isääsi?

Käyttäjän MattiUusimies kuva
Matti Uusimies

Joskus mietin, että kaikki me jotenkin ollaan traumatisoituneita. Entä jos olisi kasvanut kehitysmaan huonoissa oloissa tai sota-alueella. Mutta joo, tämä ei mitenkään ole minkäänlainen syy olla pyrkimättä parempaan tai edes yritys vähätellä, mikäköhän se on, ehkä se on jokin iskostunut selviytymismekanismi.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

"Välttäkää juomasta alkoholia lasten läsnäollessa.
Jos kuitenkin juotte, juokaa sitä niin vähän, ettette humallu lapsien silmien edessä.
Kertokaa lapsille alkoholista, miten se muuttaa ihmisen joskus ikäväksi, kummalliseksi tai pelottaksi. Lapset eivät tiedä sitä, mitä te tiedätte humalasta ja se pelottaa. Älkääkä odottako, että lapsi osaa käsitellä näkemäänsä ja kokemaansa yksinään. Lapsi ei ymmärrä, lapsi häpeää ja pelkää. Ja niistä tunteista syntyy haavoja."

Niin, voihan se olla noinkin.
Minun mielestäni ryyppäämiseen liittyvistä asioista tehdään ihan liian surullisia. Onhan naukkailu kuitenkin perusasiana iloinen jos siihen ei liity ns. sairautta. Minun lapsuudenkodissani harrastettiin sahtia melko viljalti eikä siihen liittynyt minkäänlaista murheita vaikka isä joskus kesäisenä päivänä muiden paikkakuntalaisten miesten kanssa rupateltuaan tulikin pahoivoivaksi ja makasi perunanvaossa useamman tunnin. Kukaan ei siitä kuitenkaan järkyttynyt ,ei lapset eikä aikuiset. Monta muutakin tapausta sattui ja niille naurettiin jälkeenpäin ja sillä selvä, seuraavana päivänä taas painettiin töitä peräsuoli pitkällään, niin aikuiset kuin kuusi kakaraakin. No, äitihän meillä oli tietysti selvinpäin näinä tissuttelupäivinäkin ja hoiti ruokahuollon keskustelukerholle. Kenestäkään meistä kakaroista ei tullut juoppoa eikä vaimonsahakkaajaa eikä rikollista vaan kaikki olemme elämästämme suoriutuneet ihan rehellisesti , me nuoremmatkin jo eläkeiässä olemme.
Minä olen näin myös käsitellyt asiaa omien lasteni kanssa ja voin sanoa että ihan hyvin on oppi juurtunut myös seuraavaan sukupolveen.
Siihen tulisi kyllä kiinnittää huomiota että riitelemään ei saa alkaa humalaisena, riidat on hoidettava selvin päin se on ehdoton sääntö.
Lapset ymmärtää hirveen paljon asioista kun niihin luotetaan ja tuntevat olonsa turvalliseksi. Ei lapsia pidä "pullossa" kasvattaa vaan normaali elämä täytyy heille tulla tutuksi.
"Sävy sävyyn valitusta vaatetuksestaan päätellen he olivat yhteiskuntamme varakkaammasta päästä, matkalla oletettavasti kotiinsa Eiran kulmilla."
Sinä sait tähän tarinaasi vielä mahdutettua tämän rikas/köyhä syndroomankin, se on toinen aihe jonka käsittely täytyy tehdä selvinpäin muuten siitä tulee murheita.
Viina on iloinen asia vaikka sitä jotkut käyttävät tekosyynä kaikenlaiselle rähinälle mutta se ei ole viinan syy. Jos on mul..u miehekseen niin se on sitä vaikkei saisi viinaakaan.
Muuten olen sitä mieltä että tuo ympäristö johon tarinasi sijoitit ei sovi mitenkään lapsille kasvuympäristöksi oli vanhemmat sitten selvinpäin tai juovuksissa.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Hienoa lukea tekstiä, jossa ihminen ajattelee ja tuntee ja kertoo sen.
Kiitos.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kiitos Jenny, punnittua puhetta jälleen kerran!

Kukka-Maaria Keskitalo

Alkoholia on ollut ennen ja on nyt.Miten se tänä päivänä eroaa entisajan alkoholikäytäytymisestä.Siitä että siihen on tullut entistä enemmän lääkkeitten väärinkäyttö,kannabis ja yms.huumeet.Siellä missä om alkoholia niin on näitä.Viimeisen 20 vuoden ajan alkoholinkäyttö ei ole sitä mitä se on ollut ennen.( ei alkoholi koskaan ole ollut hyvä juttu).Ei voi ajatella ..." aijaa siellä juodaan,ravintolassa tai muualla vaan aina ihmisillä tulee ajatus että siellä on jotain muutakin ja onkin.Huumeitten viihdekäyttö on pesiytynyt ihmisille joilla on rahaa ja jotka käyvät töissä,kuulemma suurimmaksi osaksi.Sitten on he surulliset ,nuoret kadulla ja muualla jotka huutavat apua.Vaaralliset aineet on liian hienoksi tehty ja hyväksytty alkoholin rinnalla ettei voi tietää kuin sen että ongelmia tulee ja ne ongelmat on ihmisten sairaudet.Suomalainen ei ole koskaan osannut ottaa alkoholia siis älä ota sitä.Tänä päivänä olet sitten hoitoalalla tai muualla niin alkoholista puhutaan niin kuin se olisi jotain hienoa???No way.Se että lapsi saa lasisen lapsuuden ja nämä päihteitten(alkoholi,lääkkeitten väärinkäyttö,huumeet)että jotain on tehtävä.Muistan 2006 kun eräs sairaanhoitaja sanoi että heidän päihdeosasto laitetaan kesäksi kiinni?Miten käy apuva tarvitsevien ja miksi näistä ei puhuta.Joka paikassa niitä seurauksita hävetään ja seuraukset vain siksi kasvaa.Päihteitenkäyttö on niin laajentunut ja revennyt että ns.tavallisen kansalaisen ei soisi julkisesti olevan humalassa,se ei enään suomessa ole hyvä juttu, koska jotain on tehtävä.Suurin ryhmä jotka kärsivät ovat herkät,hienotunteiset,sinisilmäiset,naivit " mitä vielä" nuoret.Voi vaan ajatella että mistä se yhteiskunta jalostaa tätä " tuotetta" kun se annetaan tuhoutua.Alkoholikulttuurissa on oltava tiukka linja,ei ole enään muuta mahdollisuutta.Säästämme ihmishenkiä ja rahaakin paljon.Hyvää kesänalkua kaikille:)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Välttäkää juomasta alkoholia lasten läsnäollessa."

Juuri tuota periaatetta noudattaen alkoholista tehdään mystinen asia ja sama asenne periytyy sitten sukupolvelta toiselle.

"Jos kuitenkin juotte, juokaa sitä niin vähän, ettette humallu lapsien silmien edessä."

Alkoholiongelmaiselle on turhaa antaa tuollaista opastusta, koska mikään alkoholiin liittyvä opastus ei hänelle ulkopuolisen antamana mene perille. Sen sijaan sellaisille, joille alkoholi ei ole ongelma, tuo opastus on turhaa, koska jonkinasteinen humaltuminenkaan ei aiheuta lapsen silmissä hämminkiä. Se ei koskaan mene liian pitkälle.

"Kertokaa lapsille alkoholista, miten se muuttaa ihmisen joskus ikäväksi, kummalliseksi tai pelottaksi. Lapset eivät tiedä sitä, mitä te tiedätte humalasta ja se pelottaa."

Tuo on vääränlaista asennekasvatusta asialle, joka ei maailmasta tule poistumaan. Paljon parempaa asennekasvatusta lapsi saa vaikkapa Italiassa, Sveitsissä, Ranskassa j.n.e. Alkoholin normaalilla tavalla tapahtuva nauttiminen mielletään vain iloiseksi asiaksi hilpeässä sosiaalisessa piirissä.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Niinkuma tuolla jo sanoin, viina on iloinen asia noin perusolemukseltaan mutta tietysti sairaus on aina surullista.
Surkeita elämänkokemuksia ja surkeita ihmiskohtaloita on aina vaikkei viinaa olisi koko maailmassa, ei kaikki ole viinan syytä,humalassa sillä tosin on joskus pieni osallisuus.

Käyttäjän ElinaJskelinen kuva
Elina Jääskeläinen

Kiitos Jenny kirjoituksestasi!
Muistan minäkin oman lapsuuteni ja nuoruuteni ajoittain alkoholin varjossa. On niin kovin surullista lukea noita kirjoituksia joissa puolustellaan juomista ja vähätellään sen haittoja lapsille. Mutta jokaisellahan on oikeus mielipiteeseensä ja toivottavasti niillä ihmisillä ei ole pieniä tai suuria lapsia...
Alkoholi ja lapset eivät sovi yhteen millään tavalla. Turha verrata meitdän juomiskulttuuria johonkin Sveitsiin tms erilaiseen juomakulttuurin omaavaan maahan.
Hyvin harvoin jos koskaan olen nähnyt suomaisten osaavan juovan kohtuudella esim. yleisellä paikalla. Ravintoloissa juodaan humaltumistarkoituksella, nuorten juominen on melko rankkaa. Ja ennenkuin joku taas epäilee, olen kokenut monia eri maailmoja eri-ikäisten kanssa, ollut töissä esim. baarissa ja pakoissa joissa juomisen käyttö näkyy.
Ei tarvi olla absolutisti, minäkään en ole. Vaan en näe juomisella mitään postiivista vaikutusta! Juomisella tarkoitan humalaan tai känniin tulemista.
Hyvää ja ihanaa kevättä perheille, isille, äideille, lapsille ja kaikille <3

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Turha verrata meitdän juomiskulttuuria johonkin Sveitsiin tms erilaiseen juomakulttuurin omaavaan maahan."

Mielestäni juuri tuota vertausta kannattaa tehdä, koska se osoittaa, että syy ei ole alkoholijuomassa, vaan sen käyttäjässä ja juurikin kulttuurissa.

Ne keinot, joita blogisti tässä on tyrkyttämässä ovat juuri niitä keinoja, joilla perinteisesti ylläpidetään tuota suomalaista "kulttuuria".

Olen jo parikin kertaa täällä Puheenvuorossa vastaavien keskustelujen kohdalla kertonut kokemuksestani Italiassa aikoinaan, kun olin tuttavaperheen luona illallisella maassa asuessani. Siellä 7-vuotiaan tyttären isoäiti kokkaili keittiössä illallista ja siinä sivussa lähetti tuon pojan tyttären kulmapuotiin ostamaan pöytäviiniä porukalle. Urhoollisesti tyttö kantoi litran pullon pienillä kätösillään mukulakivikatua myöten ja mummi kiitteli aurinkoisesti.

Kyse ei ollut yhtään sen kummemmasta kuin Suomessa olisi lähetetty hakemaan maitoa. Tuo tyttö ei koskaan ollut nähnyt humalista aikuista enkä voisi mitenkään kuvitella, että hänen oma suhtautumisensa viiniin voisi koskaan muuttua millään tavoin kieroutuneeksi tai epäterveelliseksi.

Käyttäjän ElinaJskelinen kuva
Elina Jääskeläinen

Oikein mukavaa kuulla, että Italiassa toimii. Todellakin ihanan urhoollinen se pikkuinen tyttö sen viinipullon kanssa......
Mutta käsittääkseni ollaan Suomessa?
Että mitenkäs tämä liittyy Suomeen? Sinähän voisit aloittaa italialaisen "alkoholin-käytön-tapojen ym." lanseeraamisen tänne Suomeen, eiks jeh?
Kerro sitten kun tiiät, että miten noin niinkuin omasta mielestä on mennyt.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #12

Kulttuurin muuttuminen on hidas prosessi, mutta sekin saadaan toteutetuksi, jos muutokselle annetaan mahdollisuus. Jos pitäydytään vain aiemmassa mystifikaatiossa ja demonisoinnissa, jossa kuolleelle ja sieluttomalle nesteelle luodaan erityinen stigma, niin tilanne ei Suomessa muutu koskaan mitenkään.

Sen verran on kansainvälistymisen myötä täälläkin saatu myös alkoholiasiaan uutta näkemystä, että mm. nuorten juominen on olennaisesti siistiytynyt ja vähentynyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. On siis jo nyt havaittavissa, että kulttuuri tulee aikojen saatossa muuttumaan ja lähentymään normaalia ja juuri siksi tuota kehitystä pitäisi pyrkiä edistämään.

Käyttäjän ElinaJskelinen kuva
Elina Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #13

...mystifikaatio, demonisointi, stigma... No huh huh.
Joo, ja nuorten juominen on olennaisesti vähentynyt ja siistiytynyt?!? Mistäs tuon repäisit? Kuinkas paljon pyörit nuorten keskuudessa kaupungilla viikonloppuisin, baareissa??
Ei muuta kuin onnea ja menestystä sinulle!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #14

"Nuoret pitävät alkoholin juomista junttina"
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Nuoret-pit%C3%A...

"Nuorten juominen vähentyi"
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1454301983304

"Raittius kasvava nuorisotrendi – alkoholi ei kiinnosta"
http://yle.fi/uutiset/raittius_kasvava_nuorisotren...

"Nuoret eivät enää pidä kännäämistä trendikkäänä"
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/2%20kannaamist...

Haluatko lisää linkkejä? Esitätkö omiasi vastaavia vai pitäydytkö vain siihen, että olet nähnyt jotain jossain baarissa?

Käyttäjän ElinaJskelinen kuva
Elina Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #15

En tosiaan esitä mitään lehtien linkkejä. Niihinkö sinäkin perustat omat mielipiteesi? Eikö sinulle ole omaa todellista kosketuspintaa asiaan?
Aika heppoista on jos lehtien artikkeleihin vetoaa.
Enkä aio esittää sinulle omasta elämästäni sen tarkempia faktoja, tai kertoa työstäni tai vapaaehtoistoiminnasta. En. En levittele sellaisia lehtien mielipidekirjoituksissa, olen vaitiolovelvollinen niiden asioiden suhteen. Olen ollut ja olen edelleen työssä missä tapaan lapsia ja nuoria.
Tunnen paljon henkilökohtaisesti paljon eri ikäsiä lapsia ja nuoria, olen kosketuksissa heihin eri tilanteissa ja alueilla, harrastuksissakin. Toimin lasten parissa muutamassa eri yhteydessä.
Tiedän ja tunnen henkilökohtaisesti alkoholin ja muiden päihteiden lapsille sekä nuorille aiheuttamat seuraamukset. Mitään hyvää ei heille seuraa niistä.
Jos suomalaiset oppivat kohtuukäyttäjiksi, niin hyvä on. En vaan sitä ole nähynyt elämäni aikana, olen 53 vuotias.
Toivotan edelleen onnea uskomallesi elämälle ja postitiiviselle ajattelulle. Minäkin olen postiviinen ja uskon huomiseen. Vaan pitäydyn myös tosiasioissa :)

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #16

"Jos suomalaiset oppivat kohtuukäyttäjiksi, niin hyvä on. En vaan sitä ole nähynyt elämäni aikana, olen 53 vuotias.
Toivotan edelleen onnea uskomallesi elämälle ja postitiiviselle ajattelulle. Minäkin olen postiviinen ja uskon huomiseen. Vaan pitäydyn myös tosiasioissa :)"

Tuostapa voit vetää sen johtopäätöksen että olet koko ikäsi pyörinyt ihan väärissä porukoissa. Lapsuudestasi voit tietysti syyttää vanhempiasi jos haluat mutta aikuisiällä olet itse ollut vastuussa itsestäsi ja ryyppykavereistasi, niin että ota rauhallisesti kyllä sä siitä selviät.
Se sinunkaan ,samoin kuin lokistinkin maailmankuva viinan suhteen ei ole ainoa totuus vaikka teistä ehkä siltä tuntuukin, kyllä vastuullistakin alkoholinkäyttöä on ihan täällä Suomessakin.
Surullista tässä kyllä on se että kaltaisesi erehtyneet oikeassa olevat ihmiset syyllistämällä masentavat myös ne kohtuudella viinasta nauttivat ihmiset, suvut,paikkakuntalaiset jne.

Käyttäjän ElinaJskelinen kuva
Elina Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #17

Hahhhaaa. Juu vanhempianihan en syyttänyt mistään, eikä minulla juuri oo ollut ryyppykavereira koska en itse paljoa ryypiskele :) :) Oot kyllä ihan hulvaton :)
Minen syyllistä ketään, vaan sanoin ettei lapsille ole mitää hyvää seurannut juovista vanhemmista :) :) :) Hahhhaaaa :)

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #19

Naureskellahan sitä aina voi kun asiat loppuu.
"Juu vanhempianihan en syyttänyt mistään, eikä minulla juuri oo ollut ryyppykavereira koska en itse paljoa ryypiskele"
Enkä minä väittänyt sinun syyttävän vanhempiasi.
"Jos suomalaiset oppivat kohtuukäyttäjiksi, niin hyvä on. En vaan sitä ole nähynyt elämäni aikana, olen 53 vuotias."
Jos et ole nähnyt Suomessa vastuullista viinan käyttöä niin sinun tulisi todella harkita missä porukoissa pyörit.
"Minen syyllistä ketään, vaan sanoin ettei lapsille ole mitää hyvää seurannut juovista vanhemmista "
Tuolla kyllä nonsoleeraat melko monen ihmisen vanhemmuuden ihan vaan siksi että kuvittelet että kaikki viinan käyttäjät ovat niitä vanhemmuudessaan epäonnistuneita. Juovistakin vanhemmista on seurannut monelle lapselle ehjä ja rakastava sekä turvallinen koti ja lapsuus. Jos sinulla on ikävä kuva kaikista viinaa juovista aikuisista niin se ei ole sama kuin totuus.

Käyttäjän ElinaJskelinen kuva
Elina Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #21

Mitkähän asiat on nyt loppuneet??
Kopio tekstistäsi: "Lapsuudestasi voit tietysti syyttää vanhempiasi", eli kyllä sinä sillä viittasit siihen, että syytän vanhempiani.

Kopio tekstistäsi: "Jos et ole nähnyt Suomessa vastuullista viinan käyttöä niin sinun tulisi todella harkita missä porukoissa pyörit" Pyörin missä pyörin, sitähän sinä et tiedä, mutta kohtuullista alkoholin käyttöä ei juuri näy turuilla ja toreilla :(
Ei hemmetti sentään; juovilla vanhemmilla tarkoitan onglemajuovia, ja tässähän oli alusta asti kyse aikuisista jotka juovat itsensä humalaan! Ei kohtuukäyttäjistä tai yhden saunakaljan juovista. Tajusit tai et, ei voi mitään...
Minä en epäile vieraiden ihmisten onnistumista vanhempana, vaan juovien= ei-kohtuukäyttäjä vanhempien. Turha jatkaa tätä vääntöä, olemme eri mieltä. Minä en näe mitään hyvää siinä, että lapset ja nuoret näkevät vanhempansa, tai isovanhempansa humalassa. Piste. Minulle ja monelle muulle tämä on totuus, pidä sinä oma totuutesi hyvänäsi, ihan vapaasti
<3 Rakkautta ja rauhaa sinunkin elämääsi <3

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #22

Ihan iloisesti yritän kuvitella miten keskustelet niitten sivistyneesti ryyppäävien tuttaviesi kanssa silloin kun he sattuvat olemaan eri mieltä kanssasi. Siellä turuilla ja toreilla saattaa ollakin vaikeuksia jos on aina oikeassa.
Kaikki ihmiset ei suinkaan pyöri turuilla ja toreilla.
Piste.

Käyttäjän ElinaJskelinen kuva
Elina Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #31

En seurustele ryyppäävien kanssa. Et vaan halua käsittää mitä kirjoitan, tai sitten et vaan yksinkertaisesti ymmärrä. Jos halauaa tahallaan ymmärtää väärin, niin ei voi mitään asialle ;)
Minun kanssa voi aina olla eri mieltä, vaan nythän olikin kyse siitä tosiasiasta, että lasten ei ole hyvä olla humalaisten kanssa. Jos luet tuon ihan ensimmäisen kirjoituksen mihin me kaikki ollaan kommentoitu, ehkä sitten huomaat ... Hyvää yötä!

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #32

" Jos luet tuon ihan ensimmäisen kirjoituksen mihin me kaikki ollaan kommentoitu, ehkä sitten huomaat"
No, minäpäs luin uudelleen.
TAPAHTUI VAPPUNA KAIVOPUISTOSSA HELSINGISSÄ 2016:
"Silmääni pisti eräs pari yli muiden. Isä ja poika kävelivät rinnatusten. Poika ehkä seitsemän, isä neljänkymmenen. Pojalla oli suuri ja kiiltävä folioilmapallo kädessään ja isällä ylioppilaslakki, tupsuineen päivineen. Sävy sävyyn valitusta vaatetuksestaan päätellen he olivat yhteiskuntamme varakkaammasta päästä, matkalla oletettavasti kotiinsa Eiran kulmilla. He ohittivat meidät. Isä tuuppasi olallaan minua ohi kulkiessaan, vaikka kadulla olisi ollut tilaa väistääkin. Käännyin katsomaan pois kulkevaa isää lapsensa rinnalla, joka ei reagoinut töytäisyynsä anteeksipyynnöllä, kuten on tapana."

Tuon tapahtuman tuomalla varmuudella olette alottajan kanssa sitä mieltä että viina on aina pahasta ja turmiollista.
Kiitos kun opastit lukemaan uudelleen , nyt minäkin huomasin mikä siinä tapahtumassa järkytti niin rajusti. - Se perhana ei pyytänyt anteeksi kun tuuppasi vahingossa mennessään kuuluisaa taiteilijaa, sehän se taitaa siellä Kaivopuistossa ollakin maailman suurin synti kun kohteena on ihan ulkomaitakin nähnyt näyttelijä. Kun nyt löytyi tuo luu tuosta jutusta niin huomio kiinnittyykin enemmän siihen kokijaan ja hänen tapaansa katsastella maailmaa Vappuna ,puistossa,pääkaupungissa. Tuon kun ottaa huomioon niin ensimmäisen kommenttini viimeinen virke on entistäkin todempi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #16

"En tosiaan esitä mitään lehtien linkkejä."

Se on ymmärrettävää, koska et löydä yhtäkään linkkiä joka tukisi omaa näkemystäsi.

"Niihinkö sinäkin perustat omat mielipiteesi?"

Mm. niihin, samoin kuin sekä YLE:n että Maikkarin uutisiin, virallisiin tilastoihin y.m.

"Eikö sinulle ole omaa todellista kosketuspintaa asiaan?"

Itse asiassa olen havainnut tämän ilmiön myös omissa tyttärissäni samoin kuin heidän kaveripiirissään. Meno on paljon järkevämpää kuin meillä 70-luvulla.

Käyttäjän ElinaJskelinen kuva
Elina Jääskeläinen Vastaus kommenttiin #26

Nostan kädet pystyyn. Ethän sinä halua nähdä/öukea/ymmärtää kirjoituksestani mihin perustan oman näkymykseni. Sulkee silmät... :O
Enhän minä etsi lehdistä mielipiteitäni, vaan omin silmin näkemästäni puhun, ja kokemastani. Luulen, että niitä löytäisin jos hakisin. Luen paljon lehdistä ja erilaisista julkaisuista näistä asioista, en vaan siteeraa niitä, kirjoitan omia mielipiteitäni, en toisten.
Et edelleenkään kerro miten ja millä tavalla itse olet nähnyt ja kokenut alkoholin käytön vaikutuksesta lapsiin ja nuoriin.....
Mutta I rest my case. Inttämällä ei tämä muuksi muutu. Hyvää jatkoa sinulle myös ja onnellista kesän odotusta.

Käyttäjän TiinaLehtineva kuva
Tiina Lehtineva Vastaus kommenttiin #15

Olen töissä Ehyt ry:llä ja sitä kautta on tullut tämä tilasto tutuksi. Nuorten raittius on kasvanut viimeisen 15 vuoden aikana huomattavasti. Näitä tilastoja voi seurailla esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) sivuilta kouluterveyskyselyitä selailemalla. Vuonna 2015 raittiiden 8.-9. luokkalaisten osuus oli 58% eli nyt jo enemmistö. :) Määrä on viidessätoistavuodessa noin tuplaantunut.

Kierrän työssäni kouluilla ja työskentelen suoraan nuorten kanssa. Siinä työssä näkee, että vaikka raittius on kasvussa, niin niiden ei-raittiiden nuorten keskuudessa saattaa sitten esiintyä hyvinkin paljon humalahakuista alkoholinkäyttöä. Tämä vaihtelee kuitenkin paikkakunnittain. Ja usein ne ongelmaisimmat nuoret ovat ne kaikkein näkyvimmät, joten saattaa tuntua siltä, ettei mitään kehitystä parempaan ole tapahtunut.

Sitä siis vain halusin tulla kommentoimaan, kun tässä oli aika kiihkeää sananvaihtoa, että mielestäni olette kumpikin siis oikeassa. Nuorten juominen on vähentynyt ja raittius on koko ajan hyväksyttävämpää nuorten keskuudessa. Kuitenkin ongelmallinen päihteidenkäyttö ei ole lähtenyt mihinkään, vaikka kokonaisuudessaan käyttäjien prosentuaalinen määrä on vähentynyt. Lisäksi on tullut mukaan sekakäyttöä.

Meissä suomalaisissa tuntuu olevan joku geeni, että jos päihteitä käytetään niin sitten käytetään reilusti ja kunnolla. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että Euroopan tilostoissa meillä on 5. eniten huumekuolemia. Osataan toki fiksustikin käyttää, mutta jossain syvällä on moneen ohjelmoitu, että vaikeuksia kohdataan päihteiden avulla. Oma isäni kuoli alkoholismiin kaksi vuotta sitten, joten mekanismi esimerkiksi tähän sairauteen on hyvinkin tuttu. Olen alkuperäisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siinä, että aikuisten antama malli alkoholin käytölle on lapselle tärkeää. Vanhempien malli fiksuun alkoholinkäyttöön petaa tutkitusti nuorelle itselleen fiksun suhtautumisen alkoholiin.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Wau mikä keskustelu! Toisaalta... ja toisaalta. Paha on mennä sanomaan mikä on lopullinen totuus, vai onko sitä ollenkaan.

Päätin taannoin, etten ainakaan minä esiinny juopuneena esikoispoikani esikoistyttären nähden tai kuullen. Kerroin päätöksestäni tyttärelleni (joka on siis lapsen täti), ja hän onnistuikin perustelemaan ratkaisuni hirtehishuumorilla: "joo, ettei lapsen tartte kauppakäynnillä pulloautomaatin kohdalla sanoa, että täällä haisee ukille".

Oma avainkokemukseni on viidenkymmenen vuoden takaa, jolloin kotitaloni alapihalla toikkaroi useinkin "rappioalkoholisteja" - käsitteeseen törmäsin tietysti vasta myöhemmin - sotkuisina ja avuttomina, mutta harmittomina. Lapsilaumassa kutsuimme heitä yksinkertaisesti "humalaisiksi", ja kaikille oli selvää, että miesparkojen tila johtui viinan juomisesta.

Aikuistuttuani ymmärsin noiden juoppojen olleen sodankäynyttä sukupolvea, jonka kaikki jäsenet eivät suinkaan onnistuneet yhteiskunnan tai edes oman elämänsä jälleenrakentamisessa. Käsitin olleeni onnekas, kun oma isäni raittiudellaan vältti kaikki alkoholin vaarat, varsinkin luisun takapihajuoppojen kurjaan porukkaan.

Käyttäjän MiljaKaunisto kuva
Milja Kaunisto

Olen asunut nyt lähes 15 vuotta Ranskassa, jossa perheillä on usein tapana juhlia niin, että lapset ovat mukana.
Ero Suomeen näkyy siinä, että vaikka alkoholia käytetään, ei humalluta känniin asti. Kukaan ei horjahtele, sammalla, örvellä, riitele, kähmi tai sammu lasten nähden. Jos juhlat muuttuvat raisuiksi, lapsilla on lastenvahti. Suoranainen känni on aikuisten ihmisten kesken noloa käytöstä, jota pyydetään seuraavana päivänä anteeksi. Kekkulissa ranskalaisia näkee kyllä, mutta kaatokännissä ovat vain kylän juopot, eivätkä hekään julkisella paikalla. Minä näin lapsuudessani vahvasti, negatiivisesti humalaisia aikuisia. Sen vuoksi pidän huolta siitä, että lapseni oppivat "ranskalaiseen tyyliin". Alkoholi ei ole tabu, mutta urpokänniin asti ei tulla. Tämän sanottuani haluan kiittää sinua Jenny tärkeästä kirjoituksesta. Sydämestä puristi.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ilmeisesti aiempia kommenttejani samalla viestillä pystyy ymmärtämään vain sellainen, joka eteläeruooppalaisen kulttuurin on sisäistänyt.

Minna Pakkanen

Aivan loistava juttu, Kiitos sinulle tästä (:

T Piepponen

No jos olisin uudestaan lapsi, niin läsnäollessani saisi edelleenkin nauttia alkoholia. Siitä huolimatta, että kaikki muu paitsi poliisin/ambulanssin kutsumisen pakko on nähty pentuna, hyvässä tai pahassa kännissä toikkaroineiden tuttujen/sukulaisten toimesta. Esim. vaikka enoa voi viedä puskaan rauhoittumaan helpoiten juuri kun se on kunnon kännissä. Ja sitten taas nauretaan.

Kun sanotaan vaikka että: "Kohtuullista alkoholinkäyttöä ei näy missään.", niin sehän on vähän uuno juttu. Ei tietenkään "näy". Sehän siinä on juuri ideana, että se ei enemmälti näy mitenkään jos ihminen on iloinen mutta tolkuissaan.

Suurin osa suomalaisista juo täysin normaalisti. Toisaalta maa on täynnä aikuisia itseruoskijoita joka sorttia.

Paras läppä mitä olen kuullut lähiaikoina oli vaatimus "päihdemyönteisen keskustelun estämisestä".

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Suurin osa suomalaisista juo täysin normaalisti. Toisaalta maa on täynnä aikuisia itseruoskijoita joka sorttia."

Juuri noin! Alkoholia käyttävistä suomalaisista aikuisista näppituntuman mukaan noin 80% nauttii siitä ongelmitta. Siitä jäljelle jäävästä 20%:sta noin puolet on sellaisia, joilla homma ei ole ollenkaan hallinnassa. Mutta sekin on toki enemmän kuin korkean alkoholikulttuurin maissa. Mielestäni kulttuurin huippu on Israelissa. En ole koskaan tavannut alkoholiongelmaista juutalaista, vaikka alkoholi on siellä täysin vapaaasti kaupan.

T Piepponen

En ollenkaan epäile etteikö alkoholiongelmaista juutalaista olisi olemassa, eli en usko siltä osin asiaan, vaikka enin osa viestistä onkin täyttä asiaa.

Etnis-yleisesti ottaen ihmiset tykkäävät syömisestä, päihtymisestä ja panemisesta. Kaikenlaisilla uskovaisilla moni niihin liittyvä asia on niin kovin paljon monimutkaisempaa.

Viina on sienten aineenvaihduntatuotteista parhaimpia. Aivan nerokas luonnon labrajaloste.

Viina ei ole syy mihinkään. Syyt löytyy toisaalta.

Marjo Meuronen

Hyvä kirjoitus ja asiaa, mutta täytyy muistas, se joka ei lapsena ole kokenut ja nähnyt aikuista humalassa ei osaa ajatella kuten kirjoittaja. Kun ei ole omaa kokemusta voi tarkoittamattaan saattaa oman lapsen tähän tilanteeseen, häpeämään omaa vanhempaansa. En itsekään ymmärtäisi miltä humalainen tuntuu lapsesta jos en olisi seurannut vierestä, kokenut todellisesti. Kuulopuheet ja kauniit kirjoitukset eivät aina avaa ymmärtämään. Lapsesta voi tulla renttu vaikka vanhemmat olisivat kunnollisia ja vaikka kuinka on kerrottu, kun se ei riitä. Olis hyvä ettei aikuiset juo, mutta ehkä naapurin sedän näkeminen humalassa avaa silmiä, kunhan omat vanhemmat ovat kunnossa ja turvallisia, siinä on helppo selittää ja lapsikin ymmärtää kuinka alkoholi muuttaa ihmistä.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Suomalaisilla on vielä paljon opittavaa. Tuossa päälle vuosi sitten Kiinassa Guanxissa saatiin todistaa reipasta 7-vuotiasta nuortaherraa, joka kärräsi sammuneen isänsä kotiin kuormamopedilla.

Käyttäjän JoannaHildn kuva
Joanna Hildén

Pakko sanoa että aivan mahtava kirjoitus. Itse olen kasvanut perheessä jossa alkoholin juonti oli joka päiväistä vaikka olisi ollut työpäivä. Vanhempani joivat ja juovat edelleen paljon. Olen useasti puhunut heille että voisivat vähentää mutta eivät kuuntele. Usein pienenä menin isäni kanssa kauppaan hänen ollessaan todella humalassa. Hävetti todella paljon. Nyt veljelleni syntyi lapsi ja haluaisin että hän säilyisi alkoholisti perheeltä. Toivottavasti nyt vanhempani ymmärtäisivät vähentää juomistaa.

Käyttäjän SiniKajava-Pinna kuva
Sini Kajava-Pinna

Pointti kirjoituksessa on lapsen turvattomuuden tunne ja se, että joutuu olemaan vanhempana omalle vanhemmalleen. Se on väärin ja usein se johtuu kultturistamme, joka kannustaa päihtymiseen. Itse olen täysin kyllästynyt suomalaisten loputtomaan alkoholin kanssa puljaamiseen ja valtion kaksinaismoraaliin ja olen siksi absolutisti, mutta Italiassa aikoinaan vuosia asuneena tiedän, että sitä voidaan myös käyttää ilolla ja sivistyneesti. Italiainen juo 'terveydeksi' eli voidakseen hyvin, ei voidakseen huonosti ja itsensä hallitseminen on kunnia-asia.

Juhani Nurminen

Jos minä saisin päättä, niin auton ratissa olisi yksi ainoa raja, tasan nolla.

Sitä jaksan ihmetellä, että kun puhutaan terveistä elintavoista niin aina "toitotetaan" sitä, että älä polta tupakkaa, ja alkoholia vain kohtuudella.

Miksi ei sanota: älä polta tupakkaa, äläkä käytä alkoholia?

Toimituksen poiminnat