JennyRostain Naisen suusta

Kiukutteleva puoliveli

Selaan läpi median ja kuuntelen sosiaalista puskaradiota. Se mitä jää käteen on tunne epävarmuudesta, tiedon hataruudesta ja pelosta sanoa ääneen sitä, minkä kansa tietää hyvin lähes sadan vuoden kokemuksella. Naapurin puoliveljeä on kohdeltava silkkihansikkain, jotta hän ei saa raivokohtausta ja tee jotain peruuttamatonta. Puoliveljellä on tapana astua meidän hiekkalaatikolle kuin maanomistaja ja ottaa itsevaltiaan tavoin lelumme käsistämme ja me, me olemme hiljaa, jotta puoliveli ei menetä hermojaan. Puoliveli on hermoherkkä kokeilija, häirikkölapsi, joka terrorisoi koko läheistä leikkikenttää. Pitää viedä karkkia aamusta veroiksi, jotta hän ei ole ilkeä. Pitää antaa ottaa lelut käsistämme, jotta hän ei potkaise tai tukista. Pitää olla tukemassa häntä hiljaa selustassa, kun hän kiusaa pienempiään, jotta hän ei vain kohdistaisi kiusaamistaan meihin.

Puolustin ala-asteella koulukiusattuja, olin itsekin yksi kiusatuista. Miksi en siis nyt saisi uskaltaa sanoa kovaan ääneen, että puoliveljen toiminta ei ole korrektia, ei varsinkaan, kun kyseessä on poika, jonka isä (Venäjä) vastaa koko maakunnan tasapainosta. Miksi minun vanhempani (Suomi) ei nosta meteliä tuosta riiviöstä, joka hallinnoi leikkikenttää pikku Hitlerin tavoin ja kiusaa pienempiään? Nyt juuri, kun noilla pienemmillä olisi mahdollisuus uusiin leikkikavereihin? Onko vanhempani hänkin pelon kourissa? Onko puoliveljen isä hänkin kiusaaja?

Putin on leikkikenttämme pieni riivaaja, jota pitää varoa ja, jonka mielialan tuulenvireitä pitää tarkkailla, ettei tuulensuunta käänny missään nimessä meitä vastaan. Kansana olemme välikädessä ainakin maantieteellisesti, sen ymmärrän. Mutta miksi pitää olla edelleen absoluuttisen neutraali julkipoliittisestikin? Johtuuko se kenties siitä, että markkinataloutemme riippuu puoliveljen suopeudesta meitä kohtaan? Jos tarkastellaan todellisia rajan takana asuvia tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa talouteemme tai yhteiskuntamme rattaiden pyörimiseen, ovat ne omistus- ja liikealat, jotka liittyvät vahvasti öljyyn, maakaasuun, sähköön ja maastamme löytyviin jalometalleihin.

Suurin vaikuttaja niistä lienee maakaasu, joka Ukrainassakin on ollut puheenaiheena tapetilla juuri menneen vuoden lopussa. Venäjä on myynyt kaasua korkeaan hintaan Ukrainalle viimeisen 3,5 vuoden sopimuskauden ajan. Hinta on ollut tuplaten se, mitä Yhdysvalloissa kaasulla on.  Nyt marraskuussa 2013 Ukraina neuvotteli Amerikkalaisyhtiöiden (Shell ja Chevron) kanssa maakaasun itsenäisestä tuottamisesta ja kaasun ulkomaille viennistä, joka toteutuisi täydellisenä vuoteen 2020 mennessä amerikkalaisjättien avustuksella. Tämä siis tarkoittaisi käytännössä sitä, että Venäjän valtionyhtiön Gazpromin osuus kaasun viejänä heikkenisi huomattavasti ja sen putket, jotka kulkevat Ukrainan läpi kuljettaen tällä hetkellä n. 80% koko EU:n ja Venäjän välisestä kaasuliikenteestä, jäisivät ehkä kokonaan käyttämättä. Kokonaisuudessaan EU ostaa neljänneksen kaasustaan Venäjältä.

Maakaasun välityskanavana toimimisen lisäksi Ukraina on tähän mennessä ollut myös Venäjän toiseksi suurin itsenäinen maakaasun ostaja/kuluttaja ja tämän tulon menettäminen merkitsisi jo sinällään Venäjälle suurta tappiota.

Mutta Ukrainan ostovoimaa ja putkistojen reitittämistäkin isompi asia huomioida, on se, että amerikkalaiset haluavat osan Euroopan kaasumarkkinoista, tarjoten vapautta, ainakin näennäistä sellaista ja halvempia hintoja heti alkuun. Vuoden 2015 aikana Yhdysvalloilla on suunnitelmissa aloittaa maakaasun tuonti Eurooppaan. Venäjä ei näitä tappiollisia muutoksia tietenkään salli. Kuka nyt haluaisi, että omasta kakusta leikataan viholliselle siivu? Tämä onkin johtanut nyt Krimin valtaukseen ja puoliveli pitää kynsin hampain kiinni siitä, mikä joskus kauan sitten kuului hänelle.

 

No, entä sitten Suomen osuus tässä jupakassa muutoin kuin naapurina ison pelottavan rinnalla?

Suomen maakaasusta 100% tuo maahan yksinoikeudella yhtiö nimeltä Gasum. Kaasusta kaikki tuodaan Venäjältä. Gasumin omistusosuudet jakautuvat seuraavasti:

Fortumin omistusosuus Gasumista on suurin 31%. Sitten tulee Venäjän valtiollinen kaasuyritys Gazprom 25%. Suomen valtio pitää hienosti kolmatta sijaa 24% ja neljäntenä tulee Saksalainen E.ON Ruhrgas International GmbH 20%. Itse Fortumin omistusosuuksia tutkittaessa suurin yli 50% osakekannan haltija on Suomen Valtioneuvoston Kanslia.  Eli Gasuminkin pelkät valtiolliset intressit ovat Suomen puolella korkeat jo pelkkien Fortumin ja Suomen valtion omistusosuuksien luodessa yhdessä osake-enemmistön koko maakaasun tuontibisneksestä.

Voisin näin veikata maakaasukysymyksen ohjailevan hyvinkin vahvasti Suomen poliittista kannanottokulttuuria nyt maakaasuasioiden ollessa pöydällä Ukrainassa, Venäjällä, USA:ssa ja muualla EU:ssa. Tai ehkä olisi oikeammin sanoa, että maakaasukysymys on kätkettynä pöydän alle.  Nythän pöydällä on Venäjän ja Ukrainan välinen kansallinen konflikti, johon keppiään ovat osan mediasta mukaan menneet tökkimään hävyttömästi USA ja muutama muu uskalias iso pelaaja. Suomi ei ole kommentoinut asiaa, todennut pääministeritasolla vain olevan parempi pidättäytyä sooloilusta ja antaa EU:n tehdä siirrot puolestamme. Piiloudumme taas isoveljen taakse ja syytämme häntä siitä, että meidänkin piti tehdä Venäjä-vastaisia päätöksiä paineen alla, jotta Putin ei hermostuisi suoraan meihin ja antaisi siitä meille kaasusanktioita.

 

Mielenkiinnolla odotan milloin tätä Ukrainan kriisiä aletaan käsittelemään siten, kuten se kansainvälisessä lehdistössä on osattu osin jo avata. Milloin aletaan puhumaan suoraan energiarahan yhteydestä konflikteihin, eikä jätetä sitä vain lepattavaksi huhuksi ilmaan? Milloin Venäjän kylvämän propaganda uskalletaan myöntää olevan ainakin pääpiirteittäin valhetta ja milloin siirrymme syyttelemästä USA:a kaikesta. Totta on, että USA ajaa taloudellisia intressejään, kuten Venäjäkin, eri keinoin tosin - mutta miksi meidän pitää kansana pidättäytyä sanomasta mielipidettämme ääneen? Tässä leikissä USA on kuitenkin ihmisen puolella, vaikka raha kiiltääkin sen silmissä. Se kehitys, minkä Ukrainan, EU:n ja USA:n taloudellinen kaasuyhteistyö voisi ihmisoikeuksien ja demokratian tasolla voittaa, menee mielestäni ohi Venäjän sodanaikaisen riistopolitiikan, jossa Ukrainan oikea kansa on vain pieniä pelinappuloita marginaalijoukon taloudellisen hyödyn edessä. Suurin syy Ukrainan kansannousuun oli juuri korruptio ja sisäpiirikauppojen ja –ylennysten laillistaminen presidentti Yanukovychin taholta.

Pelkäämmekö muutosta niin paljon, että annamme Venäjän jatkaa vanhaan tapaan painostustaan ja ohjata meitä syyttämään kaukaista läntistä velipuolta (jälleen kerran) ja saamaan siten tahtonsa taas kiukuttelemalla ja huijaamalla läpi? Itsenäistyimme lähes 100 vuotta sitten. Politiikan tulisi olla avointa. Se on nykypäivää ja Suomen tulisi uskaltaa olla itsenäinen.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset